Miia Ruohonen: Features

ARS NOVA
29.9.−19.11.2023

Turkulainen Miia Ruohonen (s. 1987) työskentelee ensisijaisesti tekstiilimateriaalin parissa. Hän ompelee käsin ainutlaatuisia olentoja, joihin on loihdittu monimutkaisia ja ilmeikkäitä koristeluja helmillä, napeilla, vetoketjuilla ja koristenauhoilla. Tähän päivään mennessä erikokoisia pehmeitä teoksia on syntynyt yli 500 kappaletta. Tämän lisäksi hän tuo esiin omaa mielikuvitusmaailmaansa akryylimaalauksissa, joissa vilisee samoja olentoja. Ruohonen on myös innokas keräilijä: hän arkistoi sanomalehtileikkeitä aihepiireittäin ja keräilee anime-leluja ja sarjakuvia.

Rettigin palatsin takkahuoneen on valloittanut sekalainen lauma Ruohosen olentoja. Jokainen niistä on täysin mielikuvituksellinen, ennennäkemätön hybridi. Teokset ovat varsin painavia ja kiinteitä, sillä ne ovat täytetty vanulla. Olennot tuntuvat notkeilta: niiden raajat, hännät ja päät liikkuvat eri tavoilla. Ihon ja karvapeitteen kuviointi sekä kasvojen yksityiskohdat on valmistettu nokkelasti erilaisesta koriste- ja käyttötavarasta.

Miia Ruohosen teosten luonne on taktiili. Teoksissa on valtavasti virikettä kosketusaistille. Tekstiilin ja muiden materiaalien tuntua ja kontrasteja on hyödynnetty maksimaalisesti. Hätkähdyttävää olennoissa on myös niiden mielikuvituksellisuus. Teosten huolellisesta viimeistelystä näkee, että niiden valmistaminen on vienyt paljon aikaa ja vaatinut monenlaisia taitoja.

Miia Ruohonen valittiin Kettuki Ry:n vuoden taiteilijaksi 2012.  Kettukin juhlanäyttely Örkkejä ja ötököitä oli esillä Hämeenlinnan Verkatehtaalla Galleria Arxissa 17.1.–25.2.2012. Miia Ruohosella on paljon taideopintoja. Hän on opiskellut kaksi vuotta Hämeenlinnassa Perttulan erityisammattikoulun KUVA-koulutuksessa ja kolme vuotta Kaarisillan ammatillisessa taidekoulutuksessa Nastolassa. Tällä hetkellä Nurminen maalaa tauluja Taidekeskus Inton taidestudiossa Ravattulan Pompossa.

Galleria Into

Galleria Into -projektin tavoite on tehdä outsider-taide näkyväksi!

Galleria Into on Taidekeskus Into ry:n ja Aboa Vetus Ars Nova -museon yhteistyöhanke, joka kestää vuoden 2023 huhtikuusta vuoden 2024 tammikuuhun asti. Museon toisen kerroksen näyttelytilassa toteutetaan viisi soolonäyttelyä Taidekeskus Intossa työskenteleviltä taiteilijoilta.

Taidekeskus Into

Taidekeskus Into järjestää taidetoimintaa ja kuvataiteen opetusta erityistä tukea tarvitseville. Vuonna 2009 perustettu taidekeskus sijaitsee Turun Pompossa. Taidekeskuksen tiloissa järjestetään säännöllistä taideopetusta ja kursseja. Tämän lisäksi siellä on usean taiteentekijän työhuoneita ja siellä toteutetaan julkisia yhteisötaideprojekteja.

Taidekeskus Into on nimensä veroinen: se on vapaasti ja ammattitaitoisesti toimiva elinvoimainen yhteisö. Toimintaa ohjaa ajatus taiteesta, jossa jokaisella on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi omalla tavallaan.

“Se merkitsee paljon. Paljon, voi, miten kuvailisin… Suuresti, se on kaikki kaikessa.”

Mitä taide merkitsee sinulle?  -Viljo Pertola-

Aboa Vetus Ars Nova

Yhteistyö museon kanssa syntyi Taidekeskus Inton aloitteesta. Taideohjaajat ja pitkän linjan Into-aktiivit Eija Ruoho ja Sinikka Mäki-Lertola kutsuivat näyttelyamanuenssi Niina Tanskasen taidekeskukseen visiitille ja idea näyttely-yhteistyöstä syntyi vaivattomasti.

Osapuolia yhdistää halu tehdä jotain erilaista. Museolle on suuri kunnia tarjota puitteet näyttelyille, joiden eteen Intossa on työskennelty vuosia. Yhteistyö Inton kanssa pyrkii tekemään erityistaiteen osaksi taidekenttää. Parasta yhteistyössä on kuitenkin sen ydin: Inton viiden taiteilijan näyttelyt ovat todella näkemisen ja kokemisen arvoisia!

Galleria Inton näyttelyt Ars Novassa

28.4.–7.6.2023 Miira Kangas

16.6.–26.7.2023 Tiina Elina Nurminen

4.8.– 17.9.2023 Daniel Hahta

29.9.– 19.11.2023 Miia Ruohonen

8.12.23– 14.1.24 Viljo Pertola

 

Lisätietoja

näyttelyamanuenssi
Niina Tanskanen
niina.tanskanen@avan.fi

040 585 4499

 

Taidekeskus Into
Eija Ruoho
044 070 1544

taidekeskusinto@gmail.com

www.taidekeskusinto.com