Arkeologinen tutkimus

Aboa Vetus on Suomen ainoa arkeologinen museo. Sen maan alta esiin kaivetut rakennusten rauniot on säilytetty sillä paikalla, mistä ne on kaivauksissa löydetty. 1990-luvulta nykypäivään jatkuneissa kaivauksissa tontilta on löydetty lukuisia rakennusten kellaritiloja ja muita rakenteita sekä tuhansia esinelöytöjä, jotka ajoittuvat 1200-luvulta 1900-luvulle. Museon pysyvässä näyttelyssä nähtävät esineet on kaikki löydetty tontilta.

Museo avattiin yleisölle keväällä 1995. Tutkimuskaivauksia tontilla on jatkettu 2000-luvulla lähes vuosittain. Kaivausten myötä alueen historiasta saatu tieto syventyy, raunioille saadaan tarkempia ajoituksia ja talteen saatavat esinelöydöt kertovat elämästä juuri tällä paikalla satoja vuosia sitten.

Tällä hetkellä museon kaivaukset ovat tauolla. Tällä sivulla voit tutustua aiempien kaivausten kaivausraportteihin. Kunkin vuoden kaivauksista laadittu raportti eli kaivauskertomus kokoaa tutkimusten yhteydessä tehdyt löydöt ja havainnot tutkimustyön yksiin kansiin.

Museon perustamista edeltävät kaivaukset vuosina 1992-1995 kuuluvat yhä laajimpiin keskiaikaisen Turun alueella tehtyihin arkeologisiin kaivaustutkimuksiin. Vuosina 1992-1993 kaivauksista vastasi Turun maakuntamuseo (nykyinen Turun museokeskus) ja vuosina 1994-1995 Museovirasto. Samaan aikaan kaivausten yhteydessä tontille rakennettiin museon uudisrakennusta.

Vuosien 1994-1995 kaivauksissa kaivettiin esiin suurin osa niistä raunioista, jotka nykyään tunnetaan Aboa Vetuksena. Kaikki kaivauksissa talteen otetut esinelöydöt säilytettiin museolla ja ne kuuluvat tänä päivänä Aboa Vetus Ars Novan arkeologiseen kokoelmaan.

Kesien 2021–22 kaivaustutkimusten tavoitteena oli tutkia arkeologisesti vuoden 1827 Turun palon jälkiä ja selvittää tontilla sijainneiden raunioiden historiaa. Kaivaukset on toteutettu aiempien vuosien tapaan avoimena yleisökaivauksena.

Kaivaus on keskitetty kohtaan, jossa vuonna 1826 anotun palovakuutuksen perusteella sijaitsi vanhan kivitalon puinen liiteri. Liiterin mitat ja materiaalit käyvät ilmi palovakuutuksesta, mutta ennen kaivauksia ei ollut tietoa, mitä liiterissä on säilytetty. Kaivauksella vahvistui, että liiteri oli syyskuun 1827 onnettomuudessa palanut perustuksiaan myöten tuhkaksi. Palojätteen seasta tehtyjen löytöjen perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että liiterissä on säilytetty elintarvikkeita, astioita ja valjaita.

Iso osa kaivausten muustakin löytöaineistosta koostuu palossa tuhoutuneista esineistä. Suurin kokonaisuus on englantilaisvalmisteisen piiposliiniastiaston sirpaleet, joita on otettu kaivauksissa talteen monta kiloa. Sirpaleet kuuluvat lautasiin, kulhoihin, teekuppeihin ja tasseihin.

Lisäksi tutkimuksissa löytyi muun muassa tontilla 1600-luvulla toimineeseen kellariravintolaan liittyviä löytöjä, kuten viinilasin ja olutkannun sirpaleita. Kiinnostava pilkahdus turkulaisesta varhaismodernista arjesta oli ihmisen poskihammas, johon savisen tupakkapiipun polttaminen on kuluttanut piipunvarren mentävän kolon.

Kaivausraportti valmistuu vuonna 2023.

Kesän 2019 kaivauksissa jatkettiin Forsteenin kivitalon nimellä kulkevan rakennuksen kellaritilojen paljastamista. Kaivauksissa saatiin kaivettua kokonaan esiin yksi kivitalon kolmesta kellarista, kellaritilaa jakanut tiilinen väliseinä sekä osa keskimmäisestä kellarista.

Suurin osa talteen otetuista löydöistä löytyi rakennuksen täyttömaakerroksista ja niissä edustettuna on erityisesti 1600–1800-luvuille ajoittuva talous- ja tuontitavara kuten pullot sekä astiat. Kellarin lattianrajasta tehtyjen lukuisten pullolöytöjen perusteella kellari on toiminut Turun vuoden 1827 palon aikaan viinikellarina.

Kesän 2018 kaivaustutkimus keskittyi Forsteenin kivitalona tunnetun rakennuksen kellariin. Kaivauksissa saatiin esille kellarin mukulakivilattiaa, kellarista kujalle johtaneet portaat sekä munkkilimityksellä muurattu seinä. Näiden perusteella kellari on rakennettu viimeistään 1500-luvulla. Lisäksi löydettiin jäänteitä Rettigin tontilla rakennuksen jälkeen sijainneesta puutarhasta.

Turun palo näkyi dramaattisesti kaivauksilta löytyneissä hiiltyneissä puissa, sulaneissa ikkunaruuduissa ja palossa hukkuneissa esineissä. Maan alta otettiin talteen runsaasti 1800-luvun turkulaisten elämästä kertovia löytöjä.

Kesällä 2017 museo avasi kokonaan uuden tutkimusalueen museon sisäpihalle, Nunnankadun ja Itäisen Rantakadun kulmaan. Tontilla on sijainnut kaksi Turun palossa vuonna 1827 tuhoutunutta kivitaloa.

Kaivauksissa saatiin esille toisen kivitalon muureja sekä kivetty kuja. Kyseisen kivitalon vanhin tunnettu omistaja on 1600-luvulla elänyt porvari Anders Merthen, joka on todennäköisesti pitänyt krouvia kotitalossaan. Talon pihamaalta löytyi suuri määrä hollantilaisia, valkosavesta valmistettuja liitupiippuja sekä sarvesta tehty pelinoppa, saviastioiden kappaleita ja lasipikarien sirpaleita.

Kesän 2016 arkeologiset valvontatyöt liittyivät museon toimistorakennuksen paalutukseen, jonka yhteydessä kellarista poistettiin täyttömaata. Konsulinna-rakennus sijaitsee samalla tontilla museon kanssa.

Kaivauksissa dokumentoitiin lukuisia puurakenteita, joista vanhimmat ajoittuivat 1200-luvulle. Puurakennusvaiheen jälkeen tontille on rakennettu ainakin yksi kivitalo, oletettavasti 1500-luvulla. Valvontatöiden yhteydessä keskiaikaisista maakerroksista saatiin talteen mm. hyvin säilyneitä nahkaesineitä kuten kenkiä.

Aboa Vetuksen suuren kivitalon kellarin kaivauksia jatkettiin vielä kesällä 2015. Kaivauksen aikana paljastettiin iso osa kellarin lattiapinta-alasta.

Kesän aikana kellarista tehdyt löydöt vahvistivat edellisvuoden tulkintaa kellarin käytöstä keittiönä. Seinänvierustoilta löytyi huomattavasti keittiöjätettä: kalanruotoja, koti- ja riistaeläinten luita, hasselpähkinän ja saksanpähkinän kuoria, munankuoria ja viljanjyviä. Lisäksi löytyi useiden lasipikarien, kahden kimpiastian, punasaviastioiden ja kahden kivisavikannun kappaleita, mahdollinen paistihaarukan katkelma ja luukahvainen ruokaveitsi.

Kesällä 2014 kaivauskohde oli edellisvuosien tapaan niin kutsutun suuren kivitalon kellari. Nyt päästiin jo kaivamaan esiin kellarin mukulakivilattiaa. Yllättäen lattialta löytyi mahdollisen uunin perustus. Kaivausten aikana kävikin selväksi, että kellarissa on ilmeisesti ollut keittiö. Uunin lisäksi sieltä löytyi astioiden kappaleita ja lattiakouruun päätynyttä keittiöjätettä: kalanruotoja, munankuoria ja leikeltyjä lampaanluita.

Mielenkiintoisimpia löytöjä oli lähes kokonainen kissan luuranko. Odottamattomin löytö taas oli ihmissormi, joka löytyi kellarin käyttökerroksesta. Toistaiseksi on mysteeri, miten sormi kellariin aikanaan on päätynyt.

Kesällä 2013 jatkettiin Aboa Vetuksen raunioalueella sijaitsevan suuren kivitalon kaivausta. Kellarin täyttömaasta esiin saadut löydöt ajoittuvat 1300–1600-luvuille ja ovat pääasiassa hukattua ja rikkinäistä tavaraa: savi- ja lasiastioiden paloja, ikkunalasia, rahoja ja nuppineuloja.

Kesän kaivausten mielenkiintoisimpia löytöjä oli ehjä lyijyplombi, jollaisia on käytetty kangaspakkojen sinetteinä. Nyt löytynyt plombi ajoittuu 1300-luvulle ja on peräisin Tournain kaupungista nykyisen Belgian alueella.

Kesällä 2012 kaivaustutkimusten kohteena oli maanalaisessa Aboa Vetuksessa sijaitsevan suuren kivitalon kellari. Talo on rakennettu aivan 1400-luvun alussa ja purettu vuoden 1656 kaupunkipalon jälkeen.

Kaivauksissa kellarin täyttömaasta tehtiin runsaasti 1400–1600-luvuille ajoittuvia löytöjä, jotka olivat pitkälti talousjätettä; eläimenluita ja kalanruotoja sekä rikkoutuneita ja poisheitettyjä esineitä. Joukossa on myös selvästi ihmisten hukkaamia esineitä, kuten rahoja ja nuppineuloja. Harvinaisimpia löytöjä oli keskiaikainen 1300–1400-luvulle ajoittuva tinainen apilasolki.

Aboa Vetus Ars Nova -museon raunioalueen pitkäaikainen hoitosuunnitelma määrittelee raunioiden säilyttämisen ja hoidon periaatteet seuraavan kolmen vuosikymmenen ajalle konservoinnin, museotoiminnan ja museossa tehtävän arkeologisen tutkimuksen kannalta. Hoitosuunnitelma on myös osa museon kokoelmapoliittista ohjelmaa. Hoitosuunnitelma on toteutettu Museoviraston tuella.

Aboa Vetus Ars Nova -museon raunioalue on katettu arkeologinen kohde, joka sijaitsee Turun vanhimmalla kaupunkialueella. Museoalueen rauniot käsittävät muurattuja ja valettuja rakenteita 1300-luvun lopulta 1900-luvun alkuun – rakentamisen aikakerroksia miltei koko Turun olemassaolon ajalta. Rauniot kaivettiin esiin vuosina 1992–1995 toteutetuissa arkeologisissa tutkimuksissa, ja ne konservoitiin paikalleen in situ.

Rauniot eivät säily ikuisesti, mutta niiden elinkaarta voidaan pidentää seuraamalla erilaisia uhkatekijöitä ja ehkäisemällä niiden haitallisia vaikutuksia.

Hoitosuunnitelmassa keskitytään ennen kaikkea raunioon kohdistuviin pitkän aikavälin uhkiin, joita ovat useat luonnontekijät sekä museotoiminnasta aiheutuva liike. Myös raunioiden autenttisuus on pitkän aikavälin haaste, sillä muureihin syntyy lievienkin paikkausten myötä vähitellen uusi, kaivausten jälkeinen kerrostuma.

Hoitosuunnitelman tehtävä on antaa oman aikakautemme näkökulmasta mahdollisimman viisas ja kauaskantoinen näkemys raunioiden säilymistä edistävistä ajattelutavoista ja toimenpiteistä sekä lisätä ja edistää tietoa raunion aikakerroksista ja olennaisista arvoista ja merkityksistä. Hoitosuunnitelma ei ole toimenpideohjelma, vaan ennemminkin käsitteellinen ajattelutapojen ilmaus. Mitä pitkäjänteisempää ja suunnitellumpaa raunion elinkaaren pidentämiseen tähtäävä kajoaminen ja korjaaminen on, sitä paremmin sen keskeiset tieteelliset, museaaliset ja elämykselliset arvot säilyvät tulevaisuudessa.

Hoitosuunnitelman on laatinut FM, arkkitehti Panu Savolainen vuonna 2013.