Skip to main content

Galleria Into: Miira Kangas 28.4.–7.6.2023

Tiedote 12.4.2023


Galleria Into
Miira Kangas
28.4.–7.6.2023
Ars Nova, 2. kerros

Naantalilainen Miira Kangas (s. 1989) suunnittelee pukuja. Hänen työskentelynsä keskittyy pukuluonnosten maalaamiseen akryyliväreillä ja pukujen valmistamiseen. Miiran työskentely on hämmästyttävän tuotteliasta: aamupäivisin hän maalaa samanaikaisesti useita maalauksia ja iltapäivällä hän drapeeraa kangasta mallinuken ylle. Oikeastaan hän tekee samaa kuin muotitalojen suunnittelijat.

Miiran taideopettaja Eija Ruoho kertoo: ”Miira on ollut oppilaani vuodesta 2009 saakka. Miira on maalari ja värit ovat hänelle merkityksellisiä. Taiteessa eteneminen on ollut määrätietoista. Maalausten ja piirustusten aiheet käsittelivät fantasiamaailmasta tuttuja teemoja ja tapahtumia.”

Vuonna 2017 Miira kiinnostui pukusuunnittelusta ja hänelle hankittiin mallinukke, kankaita ja ompelutarvikkeita. Vuonna 2020 Miira sai Taidekeskus Intosta oman ateljeen ja vapaaseen käyttöönsä morsiuspukuliikkeen loppuvaraston kaikki kankaat, ruusukkeet ja pitsit.

Miiran ensimmäinen näyttely koostuu reilusta 80 abstraktista ja värikylläisestä maalauksesta sekä iltapukujen uniikkikappaleista. Teokset on valmistettu vuosien 2020–2023 aikana. Teosten lisäksi näyttelyssä voi tutustua Miiran työskentelystä kertoviin päiväkirjoihin. Näyttelyn yhteydessä esitetään Miirasta kertovaa lyhytelokuvaa, jonka on toteuttanut Taidekeskus Intossa työskentelevä kollega Joel Karlsson.

Maalausten aiheena on aina iltapuku, vaikka ilmaisu on lähes täysin abstraktia.  Maalausten sommitelma tuo oivaltavasti esiin naisellisen figuurin tai jonkinlaisen kauneusihanteen ja samalla operoi konkretistisen toistuvuuden kanssa.

Miiran spontaani selitys miksi hän tekee pukuja, on seuraava: ”Se on kivaa.” Yksiselitteisen asian takana on kuitenkin paljon muutakin. Miiran äiti, Iiris Kangas, tietää tarkasti mikä hänen tytärtään inspiroi. Hänen mukaansa Miira on eläytynyt Disney-elokuviin vahvasti lapsesta asti ja niiden tarinat ja prinsessahahmot esiintyvät useissa hänen päiväkirjamerkinnöissään. Harry Potterin fantasiamaailma vei myös Miiran mennessään ja hän suorastaan ihastui moniulotteiseen Severus Kalkaros -hahmoon. Puhelimestaan Miira seuraa aktiivisesti Salatut elämät -sarjan YouTube-kanavaa, jonka keskiössä ovat Pihlajakadun ja Amandan arki ja henkilöhahmot. Päiväkirjoissa nousevat esiin myös sarjan rankat tapahtumat kuten avioerot, auto-onnettomuus ja kuolema.

Ennen kaikkea pukuihin liittyvät tarinat ja päiväkirjamerkinnät kertovat Miiran rauhallisesta ja valoisasta luonteesta. Hyvä osoitus Miiran halusta elää elämäänsä omalla tavallaan olivat hänen sinkkuhäänsä, joita vietettiin elokuussa 2022. Äiti Iiris kertoo: ”Juhlistaan Miira on saanut paljon sisältöä kertomuksiinsa. Oli häämusiikkia, vieraita, puheita, saippuakuplia, laulua ja hyvää ruokaa. Hän sai itse valita koko hääasunsa morsiuspukuliikkeestä. ”

Voimme kiittää Miiran läheisiä ja tukiverkostoja siitä, että hänellä on mahdollisuus toteuttaa merkityksellisiä asioita – kukoistaa! Miiran mentoreina ovat toimineet Eija Ruoho (kuvataiteilija AMK) ja Osmi Minkkinen (kuvataiteilija AMK). Miiran avustajina ovat toimineet Leena Hakala ja Merja Kantola.

Galleria Into

Galleria Into -projektin tavoite on tehdä outsider-taide näkyväksi!

Galleria Into on Taidekeskus Into ry:n ja Aboa Vetus Ars Nova -museon yhteistyöhanke, joka kestää vuoden 2023 huhtikuusta vuoden 2024 tammikuuhun asti. Museon toisen kerroksen näyttelytilassa toteutetaan viisi soolonäyttelyä Taidekeskus Intossa työskenteleviltä taiteilijoilta.

Taidekeskus Into

Taidekeskus Into järjestää taidetoimintaa ja kuvataiteen opetusta erityistä tukea tarvitseville. Vuonna 2009 perustettu taidekeskus sijaitsee Turun Pompossa. Taidekeskuksen tiloissa järjestetään säännöllistä taideopetusta ja kursseja. Tämän lisäksi siellä on usean taiteentekijän työhuoneita ja siellä toteutetaan julkisia yhteisötaideprojekteja.

Taidekeskus Into on nimensä veroinen: se on vapaasti ja ammattitaitoisesti toimiva elinvoimainen yhteisö. Toimintaa ohjaa ajatus taiteesta, jossa jokaisella on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi omalla tavallaan.

“Se merkitsee paljon. Paljon, voi, miten kuvailisin… Suuresti, se on kaikki kaikessa”

Mitä taide merkitsee sinulle?  -Viljo Pertola-

Aboa Vetus Ars Nova

Yhteistyö museon kanssa syntyi Taidekeskus Inton aloitteesta. Taideohjaajat ja pitkän linjan Into-aktiivit Eija Ruoho ja Sinikka Mäki-Lertola kutsuivat näyttelyamanuenssi Niina Tanskasen taidekeskukseen visiitille ja idea näyttely-yhteistyöstä syntyi vaivattomasti.

Osapuolia yhdistää halu tehdä jotain erilaista. Museolle on suuri kunnia tarjota puitteet näyttelyille, joiden eteen Intossa on työskennelty vuosia. Yhteistyö Inton kanssa pyrkii tekemään erityistaiteen osaksi taidekenttää. Parasta yhteistyössä on kuitenkin sen ydin: näiden viiden taiteilijan näyttelyt ovat todella näkemisen ja kokemisen arvoisia!

Galleria Inton näyttelyt

28.4.–7.6.2023 Miira Kangas

16.6.–26.7.2023 Tiina Elina Nurminen

4.8.– 17.9.2023 Daniel Hahta

29.9.– 19.11.2023 Miia Ruohonen

8.12.– 14.1.2024 Viljo Pertola

 

Lisätietoja:

Niina Tanskanen
näyttelyamanuenssi
040 585 4499
niina.tanskanen@avan.fi

 

Taidekeskus Into
taidekeskusinto@gmail.com
www.taidekeskusinto.com