Ravattulan Ristimäki 29.9.2023–19.5.2024
Tiedote 20.9.2023
Ravattulan Ristimäki
29.9.2023–19.5.2024
Ars Nova, 2. kerros
Ravattulan Ristimäki on Suomen vanhin tunnettu kirkonpaikka, jonka arkeologiset tutkimukset ovat tuoneet paljon tietoa elämästä rautakauden ja keskiajan taitteessa. Kaivauslöydöt ja hautalöytöön perustuva värikäs muinaispukurekonstruktio johdattavat näyttelyssä Aurajokilaakson asukkaiden elämään yli 800 vuotta sitten.
Ravattulan Ristimäki sijaitsee Aurajoen varrella, noin neljän kilometrin päässä Turun keskustasta nykyisen Kaarinan kaupungin alueella. Arkeologit löysivät peltoaukean keskellä sijaitsevalta Ristimäeltä vuonna 2013 Suomen vanhimman tunnetun kirkonjäännöksen. Ravattulan kirkko on rakennettu 1100-luvun loppupuolella ja jäänyt käytöstä viimeistään 1200-luvun puoliväliin tultaessa. Rakennusta on ympäröinyt aidan reunustama kirkkomaa, jonne on haudattu noin 400 vainajaa.
Turun yliopiston tutkijat tekivät arkeologi Juha Ruohosen johdolla kaivauksia Ravattulan Ristimäellä vuosina 2010–2016. Kirkkorakennuksen ja aidan perustusten lisäksi mäeltä tutkittiin hautoja. Kaikki vainajat on laskettu maahan hautoihin, jotka ovat kirkon tavoin lounais-koillis-suuntaisia. Haudat ajoittuvat ristiretkiaikaan ja varhaiseen keskiaikaan (noin 1050–1250), jolloin ei enää juurikaan ollut tapana varustaa vainajia tuonpuoleiseen asein ja tarvekaluin. Esineet, jotka haudoista löytyvät, ovat vaatteen tai vyön kiinnittimenä käytettyjä solkia sekä kaulassa kannettuja värikkäitä helminauhoja.
Näyttely esittelee kolme hautausta: naisen haudan, lapsen haudan ja keihäänkantajan haudan sekä Suomen kymmenennen muinaispuvun: Ravattulan muinaispuvun. Naisen hautalöytöjen perusteella tehtiin muinaispuku, joka julkistettiin syksyllä 2021. Puvun rekonstruktiota edelsi liuta monitieteellisiä tutkimuksia, kuten puvun katkelmien villan laadun ja väriaineiden tutkimus, hautaan laitettujen esineiden arkeologinen analyysi ja luututkimus vainajan jäänteistä. Näyttelyssä on lisäksi esillä kiehtovia löytöjä Ristimäeltä: miehen haudasta löydetty keihäänkärki, kopio siitä ja miehen pukuun kuuluneesta vyölaitteesta, lapsen hauta-arkun rekonstruktio ja lapsen haudasta löytyneet helmet sekä pienoismalli Ristimäen kirkosta ja sen ympäristöstä.
Ristimäki on kutkuttava pala Turun varhaishistoriaa, ja näyttely tarjoaa katsauksen Aurajokilaakson nykyisen asutuksen alkujuuriin.
Näyttelyn ovat käsikirjoittaneet arkeologit Juha Ruohonen ja Jaana Riikonen. Toteutus arkeologit Juha Ruohonen ja Jaana Riikonen sekä Aboa Vetus Ars Nova.
Lisätietoja
Ilari Aalto
arkeologi
0400 347 522
ilari.aalto@avan.fi