Mikko Paakkola: RED 4.10.2024—19.1.2025
Tiedote 19.9.2024
Mikko Paakkola: RED
4.10.2024—19.1.2025
Ars Nova, 1. krs
RED jäljittää Mikko Paakkolan linjakasta tuotantoa, jonka ydin on aina hehkunut punaisena. Maalauksen keskeiset elementit, värikylläinen pigmentti ja horisonttiviiva, ovat kantaneet hänen työskentelyään nuoruuden etsikkoaikojen läpi neljänkymmenen vuoden ajan. Näyttely osoittaa taiteilijan omistautumisen aiheelleen, jonka intensiteetti säilyttää otteessaan. Paakkolan maalaus kehottaa pohtimaan: Mitä ikinä tahdotkin, tahdo sitä niin, että toivot sen ikuista paluuta.
Jokainen jättää maailmaan jäljen. Mikko Paakkolan jälki on maalaus: väriä ja viiva, jotka luovat horisontin. Horisontti asettaa samanaikaisesti rajan ja äärettömyyden. Sillä on hyvin vähän tekemistä maiseman kanssa. Horisontti on pikemminkin rajapinta aistien ja ideoiden välillä, maan ja ilman yhdistävä aihe.
”Maalaus pysäyttää ajan. Loppumaton läsnäolo. Maalaus syntyy ajan kanssa ja tavoittelee ikuisuutta. Siinä on läsnä ajan kesto. Maalaus ei voi kuvata tiettyä hetkeä.” Mikko Paakkola
Maalausten intensiiviset värit saavat teoksen hehkumaan sisältä käsin. Maalausta katsoessa tiedämme, että se on tehty, jälki maalauksesta. Samanaikaisesti se kuitenkin näyttäytyy tapahtumana: väri hehkuu silmiemme edessä ja uppoudumme maalaukseen. Näky on voimakas auringonlasku tai auringonnousu, apokalypsi tai uusi alku. Maurice Blanchot (1907–2003) kirjoittaa: ”Olemme tuhon äärellä mutta emme pysty sijoittamaan sitä tulevaisuuteen: se on pikemminkin jo aina tapahtunut ja olemme silti sen äärellä tai se uhkaa meitä.”
Paakkolan omistautuminen värille ja hänen tinkimätön taidekäsityksensä on läheistä sukua 1940-luvun amerikkalaiselle abstraktille maalaustaiteelle. Mark Rothkon (1903–1970) maalausten kokemisella on ollut lähtemätön vaikutus hänen polkuunsa taiteilijana. Käsikirjoittaja John Loganin repliikki Rothkosta kertovassa näytelmässä Red (2009) kiteyttää myös Paakkolan maalauksissa vallitsevan jännitteen: “Pelkään vain yhtä asiaa: että jonain päivänä musta nielee punaisen”.
Toisaalta taiteilija ja taideteoreetikko Ad Reinhardtin (1913–1967) vaatimus vapaasta taiteesta tulee esiin maalauksen läsnäolossa ja itseisarvossa: sen tinkimättömyydessä, konkreettisuudessa, nimettömyydessä, pyyteettömyydessä, varmuudessa ja todellisuudessa. Hänen maalauksensa kysyivät: kuka pelkää punaista, keltaista ja sinistä? Värien maailmassa kohtaamme itsemme.
Mikko Paakkola on taidemaalari. Hän kertoo: ”Maalaus on pyrkimystä täydellisyyteen, jota lähestytään toiston ja eron avulla. Tavoitteellisuus pitää maalaamisen käynnissä – se on olemassaolon kamppailua.” Jokapäiväinen työskentely, maalaaminen, määrittelee sen, mikä on olennaista. Taide lunastetaan maalaamisella, työllä.
Reinhardtin mukaan taiteen ainoa todellinen voima ja täydellisyys perustuu pitkäjänteiseen, yksinäiseen ja rutiininomaiseen valmisteluun, keskittymiseen ja toistoon. Taiteilijan ainoa taideteos, ainoa todellinen maalaus, on yksi: yksi muotoratkaisu, yksi väri, yksi lineaarijako, yksi symmetria, yksi pintarakenne, yksi tapa käyttää sivellintä vapaalla kädellä, yksi rytmi, yksi kaiken työstäminen yhdeksi hajoamiseksi ja yhdeksi jakamattomuudeksi.
Taide ottaa tahtoen ja tahtomattaan kantaa kysymykseen yksilön vapaasta tahdosta. Taiteilijuudelta edellytetään autenttisuutta, joka on eräänlaista johdonmukaista vääjäämättömyyttä taiteilijan luonteen ja taideteosten välillä. Paakkola on maalannut lähes 40 vuoden ajan yhtä ja samaa maalausta. Hän on keskittynyt olemiseen tekona. Hän ehdottaa: ”Me, jotka elämme väreistä ja väreille, teemme sitä ihan omalla tavallamme, ja sallittakoon se meille, pelkkänä omituisuutena ja luonnonoikkuna.” Jos jotain voimme oppia taiteilijoilta, liittyy se heidän integriteettiinsä ja kykyynsä käyttää oma vapautensa.
Näyttelyn teokset ovat pääpiirteittäin viimeisen kymmenen vuoden ajalta, nyt ei ole aika tehdä retrospektiiviä. Esillä olevat teokset ovat taiteilijan omista kokoelmista sekä yksityisistä ja Kansallisgallerian kokoelmista.
Näyttely käsittää yksittäisiä suurikokoisia maalauksia ja pienempien maalausten sarjallisia kokonaisuuksia. Paakkolan ominainen tapa on maalata öljy- ja akryylimaaleilla sekä käyttää irtopigmenttejä pohjustetulle kovalevylle. Tämän lisäksi mukana on paljon erilaisia materiaalikokeiluja. Varsinaisia teosnimiä ei ole, tunnistavana tietona ovat teoksen korkeus ja leveys. Näyttelyn ilmeisin piirre on yltäkylläinen punainen väri, joka hehkuu läpi näyttelytilan. Paakkolan käytössä on koko paletti, mutta maalarin päävärien (punainen, sininen ja keltainen) intensiteetti on omaa luokkaansa.
Mikko Paakkola (s. Lappi, Rauma) on turkulainen kuvataiteilija, kuraattori ja taidekentän luottopelaaja. Taide-lehteen hän on kirjoittanut vuodesta 2018 lähtien. Paakkolan ensimmäinen soolonäyttely oli vuonna 1984 Wäinö Aaltosen museossa (Turku). Hänellä on ollut kymmeniä yksityisnäyttelyitä ja hän on osallistunut yli sataan ryhmänäyttelyyn, joista lähes puolet ovat olleet muualla Euroopassa.
Linjakkaan kuvataiteellisen työskentelyn taustalla vaikuttaa vahva taidehistoriallinen ja taideteoreettinen näkemys maalaustaiteesta. Jo ennen taideopintoja Paakkola opiskeli filosofiaa ja kirjallisuustiedettä. Hän on opiskellut Turun piirustuskoulussa ja suorittanut kuvataiteen jatko-opinnot Pariisin maineikkaassa taidekoulussa (École nationale supérieure des Beaux-Arts). Nykyisin Turussa työskentelevän ja asuvan Paakkolan taiteilijaidentiteetti on keskieurooppalainen. Vuosituhannen vaihteessa hän asui 10 vuotta Brysselissä ja löysi sieltä kotinsa yhteisen harmaan taivaan alta, johon mahtuvat kaikki maailman värit.
Näyttely on saanut tukea Museovirastolta.
Lisätietoja
Niina Tanskanen
näyttelyamanuenssi
niina.tanskanen@avan.fi
040 585 44 99