Irene Suosalo: REMIX 8.6.−15.9.2024

Tiedote 23.5.2024

Irene Suosalo: REMIX
8.6.-15.9.2024
Ars Nova, 1. krs

Taiteilija Irene Suosalo luovii vakiintuneiden taidemuotojen välimaastossa. Hän lähestyy animaatiota ja kuvitusta omaperäisellä tavalla, joka muistuttaa enemmän kokeellisen videotaiteen tai laajemmin abstraktin taiteen aisteja yhdisteleviä pyrkimyksiä.

Suurin osa hänen teoksistaan on lyhyitä animaatioluuppeja tai videoinstallaatioita, jotka on koostettu sadoista animoiduista elementeistä. Hän luo teoksia skannatuista paperileikkeistä ja digitaalisista vektoreista animoimalla ne kuvankäsittely- ja video-ohjelmistoilla. Animaatioiden teko on aikaa vievää pieteetillä tehtyä käsityötä, joka yhdistelee analogisia ja digitaalisia materiaalikokeiluja. Kuvamateriaali teksturoidaan ja kompressoidaan videosyntetisaattoreilla ja ohjataan klubivisuaalien esittämiseen tarkoitetulla ohjelmistolla. Työskentelytapa muistuttaa läheisesti sitä, miten elektronista musiikkia tehdään.

Suosalon animaatiot ovat läheistä sukua improvisaatioon perustuvalle VJ-taiteelle. 1970-luvun puolivälin tienoilla syntynyt VJ-taide ponnistaa klubikulttuurista. VJ (video jockey) käyttää videoanimaatioita täydentämään musiikkikokemusta. VJ yhdistelee kuratoitua kuvamateriaalia ja live-performanssia. VJ-taide on eräs ilmiö abstraktin kokeellisen taiteen historiassa, joka luovalla tavalla kytkee yhteen ei-esittävän ilmaisun, teknologian, liikkuvan kuvan ja moniaistisen kokemuksen.

Teknomusiikilla ja sen ympärille kehkeytyneellä klubikulttuurilla on Suosalon teoksille ilmeinen merkitys. Se on hänen taiteensa synty- ja esityspaikka. Tekno on Suosalon toinen luonto. VJ-performanssissa tuotetaan stimuloivaa liikkuvaa kuvaa vuorovaikutuksessa musiikin kanssa. Live-esityksen kauneus on esiintyjän vaivattomuudessa ilmentää itseään. Animaatioiden mielikuvituksellisuus syntyy osittain VJ:n tilannetajusta käsin, kyvystä miksata yhteen erilaisia inspiraation lähteitä.

Suosalon estetiikka ylevöittää virheen, se on lo-fin ja glitchin epätäydellistä kauneutta. Lo-fi (low fidelity) on tuotteliasta tee se itse -taidetta, jossa yksittäisen visionäärin luomisvoimaa ei kahlita suurella tuotannolla tai loputtomalla viimeistelyllä. Glitch taas viittaa tietokoneiden erilaisiin järjestelmävirheisiin, joihin liitetään eksistentiaalista kauneuden pohdintaa.  Suosalon teoksissa teknologian sisäänrakennetuista heikkouksista tehdään hyve: kohina, moiré, pikselöityminen ja linssien vääristymät ovat teosten keskeisiä tyylikeinoja ja tavallaan myös aiheita.

Kansainvälisesti Suosalo tunnetaan modernia retroestetiikkaa ilmentävästä animoidusta kuvajournalismista. Kuvitusmuotona siinä on olennaista kuvakerronnalla kiteyttää jokin idea oivaltavalta tavalla —se on eräänlaista kuvituksen käsitetaidetta. Hänen kuvitustöidensä tyylillisiä elementtejä ovat vanhat lasten animaatioelokuvat, konsoli- ja lautapelit, lelut, huvipuistot ja vanhentunut teknologia, kaikki tuo iloinen ja omituinen, joka muodostaa muistojemme kollektiivisen sedimentin.

Tiettävästi Suosalolla on noin 8000 animaation digitaalinen pöytälaatikkoarkisto ja tuhansien itsetehtyjen kuvioiden clipart -kirjasto. Imaginäärisiä mahdollisuuksia uusia teoksia varten on loputtomasti. Suosalon REMIX Aboa Vetus Ars Novassa on hänen ensimmäinen soolonäyttelynsä museossa. Näyttely on leikillinen animaatioteosten kooste, joka luo yhteyksiä animaation historiaan, kokeelliseen videotaiteeseen ja VJ-kulttuuriin.

REMIX-näyttely koostuu seitsemästä videoprojisoinnista, printtiteoksista ja erilaisista animaatiotekniikoita hyödyntävistä veistoksista. Näyttelyn pääteos Cinerama (2024), on noin 30 minuutin animaatio, joka on valmistettu näyttelyä varten. Teos on noin 10 metriä leveä videoprojisointi ja sen lähtökohtana on tuoda VJ-taiteen klubikokemus taidemuseoon. Uusissa pyöreissä videoinstallaatioissa koostetaan uutis- ja infografiikkaa: Atlas (2024) on kuin abstrakti karttapallo ja Index (2024) perusmuotojen leikkiä.

KINO-TV ja Archive esittelevät Suosalon tuhansia animaatioluuppeja vuosilta 2018–2024. Arcade (2024) ja Illusion Television (2024) ovat veistoksia, joihin on lisätty liikkuvaa kuvaa. Videoteosten lisäksi näyttelyssä on esillä animaatioveistoksia, kuten Fish Tank (2024) ja Kieputin (2024), joissa hyödynnetään varhaisten animaatiokojeinen oivalluksia.

Irene Suosalo on helsinkiläinen videotaiteilija ja kuvittaja. Hän valmistui valokuvaajaksi Lahden muotoiluinstituutista vuonna 2019.

Suosalon ensimmäisen suuri videoinstallaatio oli revontulista inspiroitunut Collisions, jonka hän teki nykytanssifestivaaleille AuditoriumArteen Roomaan vuonna 2019. Abstrakti 20-minuuttinen teos koostui animoidusta videoprojisoinnista ja ääniraidasta. Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmiin kuuluva videoteos Nonsense Reality (2020) on leikkisä kooste abstakteja muotoja, varhaista konsolipeliestetiikkaa ja psykedeelisiä visuaaleja.

Vuonna 2018 Suosalo esiintyi ensimmäisen kerran VJ-taiteilijana Kaiku-klubilla. Tämän myötä Suosalon kokeelliset animaatiot löysivät tiensä teknokulttuurin keskiössä oleville helsinkiläisille klubeille, kuten Kaiku, Ääniwalli, Postbar sekä Pariisin REX Club. Hän on tehnyt myös musiikkivideoita ja keikkavisuaaleja useille artisteille ja esiintynyt festivaaleilla, mm. Retriitti (Raasepori), Flow Festival (Helsinki), Ruisrock (Turku) ja Turku Modern.

Vuonna 2023 Suosalo loi visuaalit Oracle-konserttiteokseen vuorovaikutuksessa säveltäjä Lauri Supposen ja lyömäsoittaja Kalle Hakosalon kanssa. Oraclen ensi-esitys oli Kööpenhaminassa (The Royal Danish Academy of Music Concert Hall). Viimeisin Suosalon visuaalityö on säveltäjä Cecilia Damströmin Permafrost-harmonikkakonserttoon, joka sai ensiesityksensä Kokkolan Talviharmonikka-festivaaleilla vuonna 2024.

Vuonna 2022 Kuvittajat ry. valitsi Suosalon Vuoden kuvittajaksi. Taiteenlajin näkökulmasta ansiokasta hänen töissään on kokeellisen lähestymistapa ja menestys journalistisen animaation alalla. Suosalo on lyhyessä ajassa luonut merkittävän kansainvälisen uran kuvittajana. Hänen asiakkaitaan ovat mm. The New York Times, Bottega Veneta, Burberry, The New Yorker, Wired, Bloomberg Businessweek, Suomen Kuvalehti, Helsinki Design Week ja Postbar.

Suomen Kulttuurirahasto on tukenut taiteilijan työskentelyä. Näyttely on saanut tukea Museovirastolta.

Lisätietoja

Niina Tanskanen
näyttelyamanuenssi
niina.tanskanen@avan.fi
040 585 44 99