Museossamme vieraili 1702 kasiluokkalaista Taidetestaajaa!
Kasiluokkalaiset Taidetestaajat vierailivat museossamme 16.1.-14.3.2024 välisenä aikana ja tutustuivat Alvar Gullichsenin Kosmos-näyttelyyn. Oppilasryhmiä vieraili yhteensä 98 kappaletta eri puolilta Varsinais-Suomea ja Uuttamaata. Yhteensä museossamme kävi 1702 oppilasta.
Museomme oppaat johdattivat nuoret Taidetestaajat tarkastelemaan teoksia eri näkökulmista antamalla heille tehtäviä teoksien äärellä pohdittavaksi ja rohkaisemalla nuoria jakamaan oman mielipiteensä teoksista. Museovierailuun sisältyi työpaja, jossa Taidetestaajat pääsivät piirtämään omia surrealistisia eläinhybridejään Posankan hengessä. Piirtämisestä kasiluokkalaiset pitivät antamansa palautteen mukaan erityisen paljon. Kyselyn mukaan 59 % Taidetestaajista oli myös sitä mieltä, että taide paransi heidän fiilistään ja 20 % koki, että taide herätti heissä ilon tunteita.
Museomme oli jo viidettä kertaa mukana valtakunnallisessa Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelmassa.
Kiitos Taidetestaajat ja Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö, sekä Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto.